Lähetän sinulle joulutervehdykseni ennen kuin lähdemme kohta äitini kanssa viettämään aattoiltaa sukulaisten luokse. Kulunut vuosi on ollut yksi haastavimmista elämäni aikana.
Olin keväällä ja kesällä enemmän tai vähemmän kipeänä 12 viikkoa. Olo oli usein niin voimaton, että en jaksanut muuta kuin maata sängyssä puolet päivästä. Lääkärikäynneistä ei ollut vointiin apua eikä syy heikkouteen selvinnyt. Itse uskon pitkään jatkuneen henkisen stressin vaikuttaneen fyysisen kehon voimattomuuteen.
Kesällä jouduin toisen ikävän kriisin keskelle, kun havaitsin asunnossani luteita. Väliaikainen asuminen hotellissa, kaikkien tekstiilien pesu 60 asteessa, koko omaisuuden läpikäyminen, turhan poisheittäminen ja asunnon valmistaminen luteiden lämpötorjuntaan otti monella tavalla koville. Vein varmuuden vuoksi myös autoni kuumennukseen sekä sähköpianon ja äänentoistolaitteet 30 asteen pakkaskonttiin viikoksi. Ludeongelma on onneksi ohi, enkä toivo vastaavaa kokemusta kenellekään.
Harjoittelin syyskuussa pianoa liian paljon taukoja pitämättä erästä vaativaa esiintymistä varten, minkä seurauksena molemmat kädet kipeytyivät. Jouduin sairaslomalle, peruin lukuisia keikkoja ja olin kuusi viikkoa kokonaan soittamatta. Säikähdin melko tavalla, koska 1990-luvun lopulla minun piti olla soittamatta lähes kolme vuotta rasitusvamman takia. Yhtenä iltana olin surullinen ja itkin lohduttomasti, koska ajatus, etten ehkä taas voisi pitkään aikaan tehdä sitä, mitä eniten rakastan, oli niin musertava. Onneksi olen kuitenkin marraskuun lopusta lähtien voinut harjoitella, soittaa ja tehdä taas keikkoja.
Juuri kun olin lokakuun ensimmäisenä keskiviikkoaamuna lähdössä käsikirurgille, huomasin, että autooni oli ikkuna rikkomalla murtauduttu ja sieltä oli varastettu melkoinen määrä musiikkilaitteita ja pukupussi esiintymisasuineen. Odottelin useita tunteja paikalle kutsumaani poliisipartiota tutkimaan rikospaikkaa eli lukittua autokatosta, jossa myös neljään muuhun autoon oli murtauduttu kahden edellisen yön aikana. Vakuutusyhtiö onneksi korvasi suuren osan kohtaamastani omaisuusvahingosta.
Lokakuun alussa äitini putosi kotonaan sängystä ja mursi solisluunsa. Olen siitä lähtien tavallaan toiminut hänen omaishoitajana, kun hän on asunut luonani. Alkukesälläkin olin pari viikkoa hänen omaishoitajanaan, ennen kuin hän joutui sairaalaan seitsemäksi viikoksi. Nyt solisluu on jo parantunut hyvin, mutta äiti tarvitsee muuten nykyään aika paljon apuani. Löysin hänelle onneksi vuokra-asunnon aivan kotini läheltä, joten jatkossa voin entistä helpommin auttaa häntä arjen keskellä.
On välillä ollut vaikeaa jaksaa kohdata kaikki vuoden aikana vastaan tullut. Stressi on ollut valtava ja nukkuminen usein levotonta. Monta kertaa on tullut mieleen ajatus, että eivätkö haasteet koskaan lopu ja mitähän vielä seuraavaksi tulee eteen. Elämä on ollut yhtä selviytymistaistelua ja on ollut vain pakko jaksaa tehdä vaadittavat asiat jokaisen kriisin keskellä. Paljon olen saanut onneksi monenlaista apua sukulaisilta ja läheisiltä. Suurkiitos siitä heille.
Tärkeintä on ollut opetella entistä enemmän hyväksymään aina se hetki, jota elää – riippumatta ulkoisista olosuhteista. Olen yrittänyt säilyttää sisäisen rauhan ja olla kiitollinen myös vaikeuksista, koska niiden avulla on mahdollisuus kasvaa ihmisenä ja vahvistua sisäisesti. Se, että olen voinut taas soittaa ja tehdä musiikkia, on tuonut lohtua ja antanut mahdollisuuden luovuudelle haasteiden keskellä.
Toivotan sinulle Levollista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2018!
